Ottolapset, isyydet ja poissaolevat perilliset kuolinpesässä

Karttaa ei ole saatavissa

Päiväys ja aika 06/11/2019 09:00 - 15:00

Tapahtumapaikka
Mikkelin kesäyliopisto

Kategoriat


Koulutuksen järjestää Mikkelin kesäyliopisto yhteistyössä Etelä-Savon kauppakamarin kanssa.

06.11.2019 09:00 – 15:00
Mikkelin kesäyliopisto, Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli

Tässä koulutuksessa luodaan selkeä kokonaiskuva, miten toimia, kun kuolinpesässä on erilaisia osakkaita. Koulutuksessa käsitellään mm. seuraavia kysymyksiä:

  • Miten perintöoikeus muuttui vuoden 2015 isyyslain myötä?
  • Millaiset ovat ottolapsen oikeudet kuolinpesässä?
  • Muutokset perintöoikeuden mukanaan tuovan isyyden vahvistamisessa?
  • Poissaolevan perillisen oikeudet kuolinpesässä?

Koulutus on tarkoitettu kaikille kuolinpesien, pesänselvityksen ja perinnönjaon kanssa työtehtävissään toimiville lakimiehille, asianajajille ja oikeusavustajille.

1920-luvulta nykypäivään Suomessa on ollut voimassa kolme erilaista ottolapsilakia ja kaksi isyyslakia. Lisäksi perillisasemaan saattoi jo aikaisemminkin päästä miehen vapaaehtoisen tunnustamisen kautta ja kihlalapsena. Toisaalta avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista vuonna 1922 annetun lain mukaan määrätty tai sovittu elatusvelvollisuus ei tuottanut lapselle perillisasemaa isänsä jälkeen.

Kun kuolinpesät ovat usein pitkään jakamatta, perillisasemaan liittyviä kysymyksiä saatetaan joutua ratkaisemaan monien, ehkä hyvin vanhojenkin lakien ja voimaantulosäännöstöjen pohjalta.

Vuoden 2015 isyyslain myötä tilanne muuttui sikäli, että nykyään lapsella on mahdollisuus perintöoikeuden mukanaan tuovan isyyden vahvistamiseen syntymävuodestaan riippumatta ja myös siinä tapauksessa, että mies on kuollut.

Tämän hetken kuolinpesissä oman kasvavan ongelmakenttänsä muodostavat ns. poissaolevat perilliset. Ulkomaille suuntautunut siirtolaisuus ja nykyään myös lisääntynyt maahanmuutto tuottavat enenevässä määrin tilanteita, joissa vainajalla on tietymättömissä ulkomailla oleskelevia perillisiä tai on ylipäätään epäselvää, jättikö vainaja perillisiä, kun sukuselvitystä ei ulkomailta saada. Nämäkin pesät on kuitenkin lain mukaisessa järjestyksessä selvitettävä ja jaettava.

Koulutuspäivän tavoitteena on luoda selkeä kokonaiskuva näistä ensi silmäyksellä ehkä sekavilta vaikuttavista tilanteista ja antaa osallistujille valmiudet toimia tällaisia osakkaita käsittävissä kuolinpesissä sekä ratkaista niihin liittyviä kysymyksiä.

  • Ottolasten kolme lakia: 1925, 1979 ja 2012
  • Tärkeät päivät: adoptiopäivä ja perittävän kuolinpäivä
  • Ottovanhempien disponointimahdollisuudet, siirrot järjestelmästä toiseen, lakien voimaantulo- ja siirtymäsäännökset
  • Kuka perii ottolapsen, kenet ottolapsi perii
  • Kaksi isyyslakia: 1979 ja 2015. Au-lapsilaki, tunnustaminen, kihlalapset; taannehtivuus
  • ”Vanhat” isyydet, kuolleen miehen isyyden vahvistaminen, perinnönjaon jälkeen vahvistettu isyys
  • Poissaolevat perilliset, edunvalvonta, perillisen ulkomailta etsimiseen liittyvät kysymykset
  • Perintöoikeuden vanhentuminen lopullisena takarajana

Dosentti, OTT Eva Gottberg, Turun yliopisto

235 € sisältää opetuksen, koulutusmateriaalin, osallistumistodistuksen ja päiväkahvin. Etelä-Savon kauppakamarin jäsenille koulutuksen hinnasta 10 % alennus, muista mainita ilmoittautuessasi jäsenyydestä.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen 23.10.2019 mennessä: http://www.mikkelinkesayliopisto.fi/koulutukset/ottolapset-isyydet-poissaolevat-perilliset-kuolinpesassa

Ilmoittautuminen voidaan perua veloituksetta 23.10.2019 mennessä. Mikäli ilmoittautuminen perutaan myöhemmin, perimme 50 % kurssimaksusta. Mikäli peruutusta ei tehdä lainkaan perimme koko kurssimaksun.