Miksei mukana avaamassa kaupallisia

suhteita Iraniin, kauppakamarin

järjestämässä korkean luokan matchmaking

– tapahtumassa Otava Food Factory:lla


Etelä-Savon kauppakamarin järjestämä Iranin Suurlähettiläs ja Business – delegaation vierailuissa mikkeliläisillä yrityksillä oli mahdollisuus esitellä osaamistaan ja tutustua monipuolisesti delegaation jäseniin, jotka edustivat maansa teollisuutta, kauppahuoneita, valtionhallintoa, parlamenttia, maakunta- ja kuntatason päätöksentekijöitä.

Iran haluaa kehittyä voimakkaasti, talousalueella on noin 80 miljoonan kuluttajan markkinat. Iranin kehittymishaluille antaa aitoa taloudellista nostetta pelkästään pankkien jäädytetyiltä tileiltä vapautuvat 500 miljardia Yhdysvaltain dollaria, sen lisäksi jäädytettyjä varoja vapautetaan vielä useiden satojen miljardien edestä. Maassa onkin menossa merkittävä kasvubuumi, kokonaisia kaupunkeja rakennetaan ja kaikenlaiselle teknologialle on kysyntää, myös elintarvikkeet kiinnostavat.

Yritysten edustajat, suurlähetystön väki ja Iranin business-delegaation osallistujat saivat nauttia mikkeliläisestä vieraanvaraisuudesta maukkaiden Vileen ruokatehtaan erinomaisten paikallisten herkkujen vauhdittamana Otavassa.

Miksei kiittää kauppakamaria erinomaisesta työstä, jota se on tehnyt mikkeliläisten ja koko maakunnan yritysten eteen tarjoamalla merkittäviä yhteyksiä ja kaupallisia mahdollisuuksia.

Eero Seppälä
Yrityspalvelujohtaja
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Kuvassa: Miksein elinkaaripalveluista yrityspalvelujohtaja Eero Seppälä keskustelemassa Iranin kaupallisista mahdollisuuksista mikkeliläisyrityksille Iranin suurlähetystön kakkosmies Ali Akbar Nazari kanssa Otavan Food Factoryssa.